Cornus alternifolia ‘Argentea’

Kauniin kerroksittaisen kasvutavan omaavan Cornus alternifolian, eli lännenpagodikanukan kirjavalehtinen muoto ’Argentea’ on puutarhani tyylikkäimpiä pensaita, ja lajike on viihtynyt ensimmäiset vuotensa täällä hyvin.

Cornus alternifolia kasvaa luonnonvaraisena laajalla alueella Pohjois-Amerikassa, jossa sekä päämuodon että kirjavalehtisen version kylmin vyöhykesuositus on lupaavasti kolme.
Vihreä muoto on viihtynyt Suomessakin hyvin, katso Mustilan artikkeli. Jostain syystä tämä kasvutavaltaan meillä yleistä Cornus albaa huomattavasti kauniimpi pensas on suhteellisen harvinainen viljelyssä myös Etelä-Suomessa.
Cornus alternifolian oksat kasvavat luonnostaan kerroksittain, muodostaen vaakasuoria, elegantteja viuhkoja.
Lajin lehdet sijaitsevat oksilla nimensä mukaisesti vuoroittain, toisin kuin useimmilla sukunsa lajeilla, jotka ovat mieltyneet vastakkaisiin lehtiin.

Laji kukkiin alkukesällä valkein kukin, kirjavalehtinen Cornus alternifolia ’Argentea’ on kuitenkin näyttävä koko kesän. Lajike on päämuotoa jonkin verran hidaskasvuisempi, mutta päätynee kuitenkin ajan myötä kookkaaksi pensaaksi, päämuodosta saattaa kasvaa tyylikäs pienehkö puu.
Cornus alternifolia ’Argentea’ on hyvin saatavilla keskieurooppalaisista taimistoista, kaunis lajike on suosittu paljon omaamme leudommissakin ilmastoissa.

Cornus alternifolia viihtyy parhaiten kosteutta pidättävässä, hieman happamassa maassa, ja luonnossa usein puolivarjossakin. Oma ’Alternifoliani’ kasvaa edellisten postausten kasvien, esim. Magnolia tripetala ’Bloomfieldin’ lähellä, juuristokilpailua on melko lailla, mutta kuorihakkeen avustamana maaperä on pysynyt riittävän kosteana.

Cornus alternifolia ’Argentea’ on ollut kakkosvyöhykkeen puutarhassani vasta muutaman talven, versot puutuvat hyvin, ja kasvi on ollut muutenkin ongelmaton. Pidempiaikainen kestävyys on siis vielä testaamatta, harrastaja voinee kuitenkin halutessaan kokeilla tätä veistoksellista pensasta III-vyöhykkeellä saakka, päämuodon menestyessä meillä mukavasti.

Cornus alternifolia Argentea, kirjavalehtinen lännenpagodikanukka
Previous
Previous

Helppo ratkaisu kotiloiden torjuntaan

Next
Next

Filipendula kamtschatica ‘Ki Chiri-Fu’