Syringa vulgaris ‘Aucubaefolia’, kirjavalehtinen pihasyreeni
Olemukseltaan eksoottinen ja näyttävä, kirjavalehtinen Syringa vulgaris ’Aucubaefolia’ on perinteisistä puutarhapensaistamme kenties perinteikkäimmän, eli pihasyreeniin muoto. Syringa vulgaris ’Aucubaefolia’ on helppo viljelyssä, ja on kasvanut puutarhassani jo noin 20 vuoden ajan.
Syringa vulgaris on kotoisin Kaakkois-Euroopasta, Balkanilta, johon nähden lajin kasvitieteellinen päämuoto on yllättävän pakkasenkestävä, pensaat ovat selättäneet jopa Etelä-Lapin talvet.
Syringa-suku kuuluu Oleaceae- eli oliivikasvien heimoon, ruokakasvina kuuluisan Olean lisäksi Syringan sukulaisia ovat mm. Forsythia, Fraxinus, sekä Jasminus.
Syringa vulgaris tunnettiin Keski- ja Etelä-Euroopan puutarhoissa alkaen 1500-luvun lopulta, ja Suomessakin jo 1700-luvulla.
Victor Lemoine kasvatti Ranskassa vuosien 1876 ja 1927 välillä yli 150 lajiketta, joista useimmat lienevät edelleen viljelyssä. Näille lajikkeille kasvuvyöhykesuositus on yleensä Suomessa II. Joillain vanhoilla lajikkeilla on kuitenkin muita versioita numeroa parempi vyöhykesuositus Amerikassa, joten kolmosvyöhykkeen syreenien ystävän kannattaisi ehkä tutkia Amerikan-suosituksia. Pohjois-Amerikan kesät ovat toki kuumempia ja pidempiä, testaamallahan tuo selviäisi; USDA-vyöhykkeistä kirjoitin enemmän Arisaema sikokianum-postauksen lopussa.
Syringa vulgaris ’Aucubaefolia’ kukkii tuoksuvin kukin, päämuodon tapaan alkukesästä, edellisen vuoden versoin. Ainakin täällä kakkosvyöhykkeellä kirjavalehtinen lajike on ollut hyvin luotettava, vailla ongelmia.
Kukat puhkeavat vaaleansinisinä:
Syringa vulgaris ’Aucubaefolia’ lienee Syringa vulgaris ’President Grevyn’ kirjavalehtinen mutaatio. S. v. ’President Grevy’ on Amerikassa hieman kestävämmäksi luokiteltuja vanhoja lajikkeita, kenties ’Aucubaefoliaa’ voisi kokeilla myös vyöhykkeellä III.
Syringa vulgaris ’Aucubaefolia’ kasvaa maltillisempaa vauhtia kuin kasvitieteellinen laji, oma noin 20-vuotias pensaani on noin 3,3 m korkuinen, joka mainitaan myös ’President Grevyn’ aikuiseksi kooksi.
Syringa vulgaris tuottaa vanhemmiten juurivesoja, oma yksilöni ei juurikaan vielä, laji on toki pensaaksi hyvin pitkäikäinen.
’Aucubaefolia’ viittaa Aucuba japonican lehdistön kirjavaan kuviointiin, joka on Syringassa komeampi.
Syringa vulgaris ’Aucubaefolia’ on tilattavissa esim. saksalaisen, syreeneihin erikoistuneen Piccoplantin Fliedertraum-sivuilta, heidän valikoimansa on erinomainen.
Syringa vulgaris viihtyy tavallisessa hyvässä puutarhamaassa, ihanteellisesti aurinkoisella paikalla. Oma pensaani kasvaa entisessä vihannesmaassa, enkä suuremmin parantanut vanhaa kasvualustaa.
Toisin kuin päämuoto, Syringa vulgaris ’Aucubaefolia’ on näyttävä koko kesän, suosittelisin lajiketta eksoottisten kasvien ystäville.
Sivun alaosasta löytyy vielä kuva kukkimisen lopulta, kukat haalistuvat valkoisiksi, kuvan valo on lämmin.
Pohjoisempana maassamme, Isabella Prestonin 1920-luvulla Kanadassa pakkasenkestoa ajatellen risteyttämät, Syringa x prestoniae-lajikkeet ovat olleet luotettavampia. Isabellasyreenien alkuperäiset vanhemmat olivat S. reflexa x S. villosa, uudempien lajikkeiden perimässä on mukana muitakin lajeja.
Toisaalta Syringa Bloomerang-risteymät ovat uusia, hieman pienempiä lajikkeita Etelä-Suomeen, kukinta-aika on vanhoja Syringoja paljon pidempi.
Mainittakoon vielä Syringa meyeri ’Palibin’, jonka suomenkielinen nimi on pikkusyreeni. Puutarhan alkuaikoina istuttamani, kaunis rungollinen yksilö tuli lopulta hävittää, ’Palibin’ oli yllättävän leveäkasvuinen, ja ”pikku”syreeni vei lopulta enemmän tilaa kävelykorkeudelta kuin Syringa vulgaris :)
Frank Meyer löysi nimeään kantavan pensaan Pekingin läheltä puutarhasta v. 1909, laji on luonnossa harvinainen.
Syringa vulgaris ’Aucubaefolia’ has been growing in my garden for about 20 years. Despite of the exotic appearance, the variegated cultivar has proven to be very hardy and easy in cultivation.
